12.3.2015 10.00

Seinäjoen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen johtaja jäi eläkkeelle

– Olemme helpottuneita ja samalla hyvin kiitollisia tämän elämänjakson päättyessä, Marjatta ja Martti Kallionpää sanovat. Kuva: Anna Lehtinen

– Olemme helpottuneita ja samalla hyvin kiitollisia tämän elämänjakson päättyessä, Marjatta ja Martti Kallionpää sanovat. Kuva: Anna Lehtinen

Martti Kallionpään eläkkeelle lähtö on yhden merkittävän aikakauden päätös. Seinäjoella on koettu viime vuosikymmenet seurakuntakasvua.

Seinäjoella on koettu koko Pohjoismaiden mittakaavassa ainutlaatuista Jumalan siunausta ja seurakuntakasvua neljännesvuosisata. Martti Kallionpään tullessa Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtavaksi pastoriksi vuonna 1989 seurakuntaan kuului 613 jäsentä. Nyt jäsenmäärä on 1 425.

Lauantaina 28.2. Seinäjoen helluntaiseurakunnassa vietettiin Kallionpään eläkkeellelähtöjuhlaa.

Kallionpää piti yli 25 vuoden aikana ties kuinka monta saarnaa, rukoili tuhansien ihmisten puolesta, siunasi lukuisia nuoria pareja avioliittoon ja heidän lapsiaan elämän taipaleelle. Samoin Kallionpää ehti saattaa monta läheistä seurakuntalaista haudanlepoon. Perhekunnat tulivat rakkaiksi jo monessa sukupolvessa.

Sateet tulivat

– Evankelista Reinhard Bonnke profetoi Seinäjoen lyseon kentällä pidetyssä telttakokouksessa kesällä 1995, että tämä seurakunta tulee kaksinkertaistumaan. Ja niin on tapahtunut, Kallionpää iloitsee.

Seinäjoen helluntaiseurakunnassa käynnistettiin Heikki Hautalan aloitteesta jatkuva päivittäinen rukous herätyksen puolesta. Evankeliumin viemisen eteen tehtiin myös tosissaan työtä. Kaupungin päättäjiin ja maakuntalehteen vaalittiin hyviä suhteita. Lisäksi media otettiin tehokkaaseen käyttöön ihmisten tavoittamiseksi.

Kesä 2001 oli tärkeä taitekohta. Amerikkalainen evankelista Steve Hill vieraili silloin Seinäjoella, ja hänen kokoussarjansa jälkeen tavalliseen keskiviikkoillan rukouskokoukseen tuli yllättäen 400 ihmistä. Siitä alkoi erityinen siunauksen aika. Syntyi ”Sateet lähetä” -brändi, josta Seinäjoki tunnetaan vieläkin.

Nyt Sateet lähetä -iltoja kuunnellaan Radio Dein kautta ympäri Suomea. Siunauksen vaikutus ulottuu jo koko maahan. 

Seurakunnanjohtajan työuraan sisältyi siis monia riemun ja hengellisen täyttymyksen hetkiä. Mutta ei ainoastaan niitä.

– Kaikkien kipeimpiä kokemuksia ovat olleet vaikeat ihmissuhteet, joita seurakuntatyöhön usein kuuluu, Kallionpää sanoo.

Pastorin tärkeät ihmiset

Kallionpää puhuu monista työtovereistaan, tunnetuista helluntaivaikuttajista, lämpimällä kiitollisuudella. Monet syvälliset keskustelut heidän kanssaan antoivat pääomaa nuoren pastorin työhön varsinkin uran alkuvuosina.

Kallionpää sanoo antavansa täyden tukensa seuraajalleen Markku Tuppuraiselle ja pastoritiimille.

– Haluamme [vaimoni] Marjatan kanssa olla kaikin tavoin siunaamassa Markkua ja koko pastoritiimiä heidän palvelutehtävässään. Yhteyden vaaliminen seurakunnassa ja koko herätysliikkeessä on ratkaisevan tärkeää. Jumalan vaikutuksen jano, toisten kunnioittaminen, rakastava ja lämmin ilmapiiri, hoitava seurakuntayhteys sekä sydämen palo evankeliumin eteenpäin viemiseen – se olkoon minun hengellinen testamenttini, Martti Kallionpää muotoilee.

 

Ristin Voitto

Leevi Launonen